Mun kolmas läppärini meni nyt sitten hajoamaan. Luulin alkuun että vain johdossa on vikaa, mutta nyt kun ostettiin 50€ johto tilalle niin ei sitten toimi enää ollenkaan. Ei saa virtaa. Ja toinen kännyköistä sai tyttären toimesta vesikylvyn jokunen hetki sitten eikä sekään siis nyt toimi. Nyt saan sitten jonotella tälle pöytäkoneelle, mikäli aion jotain tehdä. Tulee aikas kalliiksi ostaa noita halpoja läppäreitä, kun eivät sitten kestä mitään, eikä viitti korjata kun on melkein samalla hintaa jo uusi saatavilla. Saakohan tuon johdon edes palautettua? Mihin kaikkeen ihanaan tuokin raha oisi voinut mennä… :/
Noh, muihin aiheisiin. Miten ja missä välissä lapsekkaat päivätyöläiset/päiväopiskelijat meikkaavat ja laittavat hiuksensa. Itseni täytyy jo suunnitella tarkkaan missä välissä pääsen suihkuun, saati että noiden kahden pikkuisen kanssa pystyisi jotain tuollaista tekemään. Vielä kun aamuisin on aina omat aamurutiinit, lasten aamurutiinit, tarhaan vienti, hoitajan odottelu toiselle, välimatkat ja kaiken tapahduttava yöunien ja kello 8.30 välillä jolloin on oltava perillä kampuksella. Onneksi ei aikaisemmin kun tarhakaan ei olisi vielä auki, saati että voisin vaatia pojan hoitajan tulevan aiemmin kuin seitsemältä. Siis kello 6.30-8.30 on kiireistä aikaa elämässämme. Ja kaikki joilla lapsia on tietää minkä taiteilun ja taistelun takana on pikkuihmisten pukemiset, hammaspesut, syötöt, vaipat/potatukset ym. ja varsinkin tun lapsi on taistellut illalla viimeiseen asti unta vastaan ja on tietenkin väsynyt aamulla, niin kohtaammekin huomattavia mielipide-eroja siitä tehdäänkö nuo tehtävät vai ei. Mutta mainittakoon että ovathan nuo kuitenkin niitä näiden kahden ihanaisen ihmeen varjopuolia, ei niinkään valitusta siitä että näin käy. En kuitenkaan vaihtaisi aamujani mihinkään, niin onnellinen lapsistani olen. 🙂 Mutta tosiaan harva se päivä saavun päiväaskareisiini meikittä, hiuksia viisipiikkisellä haroen tai jollain tapaa sitoen ja toivoen että kauniit vaatteet pelastavat vaikutelman. Ettei jäisi väärää kuvaa niin sanottakoon että toki olen puhdas ja hajustettu, hiukset pitkät ja värjätyt kiharassa joten niitä ei tarvitse kuin kammata yleensä, ihokin onneksi on hyvä jotta sen peittäminen ei ole kuin makuasia, mutta sen kuitenkin tahtoisin tehdä…
Ennen meikkasin kampuksen vessassa ennen tunteja, mutta nyt toisen lapsen myötä sekin on osoittautunut mahdottomaksi. Ja vielä kun sain kuulla että poikani ei ehkä pääsekään samaan tarhaan tyttären kanssa, vaan saan aamuisin tehdä vielä jonkun ylimääräisen reissun paikkaan X vieden hänet. Ja yöllä kun pitäisi tehdä kaikki kotona tehtävä, niin koska saan nukkua? Uni ei ole ilmeisesti tarkoitettu meille pienten lasten äideille. Ja ironisesti ainoa aika päivästä jolloin voi esimerkiksi tätä kirjoittaa on illalla, mutta samalla on oltava silmät selässäkin kun vahtii noita kahta. Puuh! Jo tämän kirjoittamisesta tulee se hyökyvä riittämättömyyden tunne minkä jokainen vanhempi kuulemma tunnistaa.
Ei ihme että näytän joskus tältä:
Toiseen aiheeseen, poika (8 kk) kävelee nykyisin tukea vasten:
Tuo paavinhattu hänen päässään on pehmusteena niitä kertoja varten kun hän unohtaa pitää kiinni juuri silloin kun olen sekunnin liian hidas koppaamaan ennen lähestyvää lattiaa hänet, joka on taas unohtanut ettei vielä osannutkaan kävellä ilman(!) tukea.
Näihin sanoihin päätän tämän postauksen:
